• Yllätä sankari suomen vauhdikkaimmalla lahjakortilla !

  • Huippu suositut 60 minuutin ajot nyt myynnissä, osta oma paikkasi !

  • Osta SWS-kisa paikkasi helposti netistä !

Endurance

Endurance


  • KAIKILLE AVOIN KAHDEN TUNNIN ENDURANCE KILPAILU
    Kilpailuun on optimaalista osallistua parin kanssa, mutta myös yksin saa ajaa. 
    Jos kilpailuun osallistuu ainakin 6 kpl SWS- sivustolla rekisteröityneitä vähintään kahden hengen joukkueita, on kilpailun sijoituksista mahdollista tienata pisteitä myös Sodi World Seriesin Endurance Cupiin. Kilpailuun voi kuitenkin osallistua yksin tai tiiminä, vaikkei keräisikään Sodin pisteitä.
    Yksin ajavat kuljettajat eivät voi kerryttää lainkaan SWS-pisteitä Endurance- sarjassa.
    Kilpailuun otetaan mukaan maksimissaan 10 joukkuetta.
    Kilpailussa kuljettajien/kuljettajaparin tulee suorittaa varikolla kaksi pakollista pysähdystä. Vaihto tapahtuu parina ajaessa niin, että toisen kuljettajan saapuessa varikolle, toinen saa lähteä ajamaan. Yksin ajaessa kuljettajan tulee pysäköidä varikolle ajamansa auto, ja siirtyä uuteen, jolla voi lähteä välittömästi ajamaan. Kuljettajat huolehtivat auton akun varauksesta, joten jokainen tiimin jäsen on tässä kilpailussa tärkeässä roolissa!
    Osallistuminen kustantaa 80€/joukkue.
    Kuljettajien painot tasataan kilpailua varten.
    Kilpailun kulku:
    18:20 Kuljettajakokous
    18:30 Aika-ajo 5 min
    18:40 Kilpailu 2h
    Lisätietoja tapahtumasta saat sähköpostitse tampere@kic.fi tai soittamalla 044 7765 090
    www.kic.fi/tampere
  • 21.02.2026 klo 17-20

    2.4 Tunnin joukkue endurance sähkökäyttöisillä kartingautoilla

    Kilpailuun saa osallistua kuka tahansa yli 145 cm mittainen kuljettaja, sillä se on siis kaikille avoin ja joukkueessa tulee olla vähintään kaksi kuljettajaa.

    Kilpailuformaatti ja aikataulu:

    • 16:50 – Kuljettajakokous
    • 17:00 – 15 minuutin aika-ajo/harjoitus
    • 17:30 – 2.4 Endurance alkaa
    • 19:54 – Kilpailu päättyy
    • 19:55 – Palkintojenjako

    Säännöt ja ohjeet:

    Kilpailu kesto on 144 minuuttia. Kilpailun voittaa joukkue, joka suorittaa eniten kierroksia kilpailun aikana ja samalla kierroksella olevista ylittää maaliviivan ensimmäisenä ajan tultua täyteen.

    Varikkopysähdykset:

    Kilpailussa joukkue ajaa samalla autolla koko kilpailun ja aina varikolle tulessa on vaihdettava kuljettajaa. Kilpailu ajetaan PRO teholla. Kilpailussa tulee ladata autoa ja latamaan tulee tulla viimeistään kun akkua on jäljellä 30%, koska tämän alle menessä autosta häviää tehot. Tiimin tulee itse laittaa kartingauto laturiin ja varmistettava sen päälle kytkeytyminen. Radalle saa pala heti kun kokee mieleiseksi. Yhdellä akullisella pääsee 35-40 minuuttia ja lataus aika täyteen 30 minuutin ajon jälkeen on noin 20-25 minuuttia.

    Rangaistuksen voi saada kilpailussa vaarallisesta ajotavasta, törmäilystä, oikaisemisesta, tai muusta väärällä tavalla hyödyn saamisesta, sekä epäurheilijamaisesta käytöksestä. Rangaistuksena voidaan jakaa aika rangaistus lopputulokseen tai stop and go rangaistus siten, että auton tulee olla paikallaan tietyn aikaa ja silloin autoa ei saa ladata. Kuljettajan paino tullaan tasamaan 90kg mukaan autoon lisättävillä lisäpainoilla, joita on mahdollista laittaa max 24kg. Omat paino ratkaisut kuten painoliivit ovat sallittuja.

    Ilmoittautuminen

    Osallistumismaksu kilpailuun on 195€/Joukkue

    Ostathan paikkasi Vauhtikaupasta, SWS-sivustolla ilmoittautuminen ei riitä ilmoittautumiseen. Otamme paikanpäällä 30 minuuttia ennen kilpailun alkua osallistujia mukaan, mikäli paikkoja on vielä vapaana.

    HUOM. Kilpailu on myös osa maailmanlaajuista sodiworldseries-sarjaa, voit rekisteröityä kuljettajaksi www.sodiwseries.com – sivustolla.

    Lisätietoja kilpailusta:
    turku@kic.fi
    044 7765 080

    _______________________________________________________________